Mietippä sitä!
blogi 13.11.2017
Stressi. Sana, joka herättää välittömästi negatiivissävytteisiä mielikuvia. Pitää mennä, pitää hoitaa asioita, on tehtäviä jotka roikkuvat, saisiko välillä hengähtää… Kuulostaako tutulta? Millaisia mielikuvia stressi sinussa herättää?
Mielikuvien lisäksi keho reagoi näihin tuntemuksiin monin eri tavoin: lihasten jännittyneisyys saattaa lisääntyä, nukahtaminen on vaikeampaa, yksinkertaisetkin asiat unohtuvat jne. Kyse on autonomisen hermoston reaktioista, joihin emme pysty tahdonalaisesti vaikuttamaan. Mielikuvat ja käsitykset stressaavasta tilanteesta peilaavat elimistön toimintaan aivojen tunteita käsittelevältä alueelta hormonitasolle, josta ne muuttuvat elimistössä sisäisesti ja ulkoisesti koettaviksi tapahtumiksi. Näiden kokemusten tunnistaminen itsessä on avainasemassa stressinhallinnassa.
Elimistö sietää stressin aiheuttamia muutoksia jonkin aikaa, joka on yksilöllistä, mutta pitkittyneenä seurauksena voi olla sairastuminen tai muu toimintakyvyn heikkeneminen. Stressireaktioita rauhoittavaa hermoston osaa eli parasympaattista hermostoa voidaan aktivoida rentoutumisella. Rentoutumista voi olla mikä tahansa itselle mieluinen tekeminen tai asia kuten saunominen, luonnossa ulkoileminen tai vaikka ystävien tapaaminen. Yksi tällainen keino voi olla myös rentoutusharjoitusten tekeminen. Erilaisilla rentoutusharjoituksilla pyritään kehoon keskittymällä vaikuttaa stressihormonien tuotantoon ja rauhoittaa myös mieltä pois stressiä aiheuttavien asioiden parista.
Stressi ei ole ainoastaan epämiellyttäviä asioita ja kokemuksia, vaan parhaimmillaan se auttaa meitä toimimaan tehokkaasti, kun meihin kohdistetaan vaatimuksia. Alikuormittuneina stressi auttaa aktivoimaan edes jonkinlaiseen toimintaan. On siis tärkeää muistaa, että stressi on välttämätön ja hyödyllinen elimistöä suojaava toiminto. Haasteena on tunnistaa sopiva kuormitusmäärä, jolloin pysytään yli- ja alikuormituksen välisellä alueella. Stressinhallinnassa oma käsitys stressin aiheuttajasta on merkittävä, sillä käsityksesi vaikuttaa suoraan siihen, kuinka kehosi reagoi. Pohdi siis mitkä asiat auttavat sinua rentoutumaan - edes hetkeksi, ja onko suhtautumisessasi stressinaiheuttajiin mahdollista tehdä muutosta.
Jessica Harju
Fysioterapeutti
Psykofyysinen fysioterapia
jessica.harju(at)medirex.fi
Psst. Rentoutusryhmä alkaa tammikuussa 2018!