Varaa
aika
ota
yhteyttä
Sulje


Sulje

Personal Trainer

Personal training -palvelut ovat henkilökohtaista, suunnitelmallista, monipuolista ja pitkäjänteistä kunto-, terveys- ja hyvinvointivalmennusta. Personal training -valmennussuhteissa pyritään ennen kaikkea pysyviin muutoksiin. Tavoitteena voi olla esimerkiksi kestävyyskunnon, liikkuvuuden tai lihasvoiman kehittäminen tai painonhallinta. Tavoitteet asetetaan aina yhdessä asiakkaan kanssa ja näin ollen personal trainer- palvelut voidaan räätälöidä aina yksilökohtaisesti. Valmennussuhteet voivat olla pituudeltaan hyvin erimittaisia, muutamasta viikosta kuukausiin. Näin ollen tapaamisia voi olla viikoittain tai kontrollikäynti tyyppisesti esimerkiksi kuukausittain.

Personal trainer- palveluihin kuuluvat pitkäjänteinen liikunnan suunnittelu ja seuranta. Asiakkaalle luodaan tavoitteiden pohjalta yksilöllinen kausisuunnitelma ja harjoitusohjelmat, joilla pyritään saavuttamaan asetettu tavoite. Harjoitusohjelmia ja kausisuunnitelmaan tehdessä otetaan aina huomioon asiakkaan lähtötilanne, joka kartoitetaan erilaisilla alkumittauksilla ja testauksilla (tavoitteiden mukaiset kuntotestit, kehonkoostumus, liikkuvuuksien arviointi, kestävyyskunnon testaus jne.). Saman testit tullaan tekemään uudestaan harjoitusjaksojen välissä sekä valmennussuhteen loputtua. Harjoitusohjelmat (esimerkiksi kuntosaliohjelma) käydään asiakkaan kanssa yhdessä läpi käytännössä, jotta itsenäisen harjoittelun aloittaminen on turvallista. Myös uusiin liikuntamuotoihin tutustuttaminen voi olla osa yhteisiä tapaamisia.

Personal trainer- palveluihin sisältyy myös tarvittaessa ravitsemusohjaus, johon kuuluvat ruokavalio-ohjeet, ruokapäiväkirjan pitäminen ja sen läpikäyminen sekä tarvittaessa yhteydenpito esimerkiksi sähköpostin kautta.

Esimerkki PT-valmennussuhteesta:


Kymmenen kerran paketti: 12- 16 viikkoa

  • 1. tapaaminen: alkukartoitus/tutkiminen, tavoitteen asettaminen asiakkaan kanssa, ohjelman laatiminen/suunnittelu asiakkaan kanssa, ohjeistus ravintopäiväkirjaan
  • 2. tapaaminen: Testit (lihaskunto/aerobinen)
  • 3. tapaaminen: 12- 16 viikon liikuntaohjelman läpikäyminen, käytännön harjoituksen/esimerkkiharjoituksen läpikäyminen (kuntosali/lihaskunto/aerobinen, liikkuvuus harjoitus)
  • 4. tapaaminen: Ravintopäiväkirjan läpikäyminen, ohjeistus ja muutokset ravintoon
  • 5. tapaaminen: Käytännönharjoitus (lihaskunto, kuntosali, aerobinen jne.)
  • 6. tapaaminen: 6-8 viikon jälkeinen kontrollikäynti, miten tavoitteita on lähdetty saavuttamaan, ohjelman päivittäminen/muutokset ja vinkit loppuajalle
  • 7. tapaaminen: Käytännönharjoitus (lihaskunto, kuntosali, aerobinen, liikkuvuus jne.)
  • 8. tapaaminen: Ravintopäiväkirjan läpikäyminen, ohjeistus ja muutokset ravintoon
  • 9. tapaaminen: Käytännönharjoitus (lihaskunto, kuntosali, aerobinen jne.)
  • 10. tapaaminen: Testit, miten tavoitteita on saavutettu, vinkit jatkoon, loppuyhteenveto

Sinua palvelevat

  • Matias Mattila
    Varaa aika

    Matias Mattila

    OMT-fysioterapeutti, Personal Trainer

    Fascia-käsittelyt, Akupunktio-hoidot

    fineng

  • Jessica Harju
    Varaa aika

    Jessica Harju

    OMT-fysioterapeutti

    Psykofyysinen fysioterapia, Fascia-käsittelyt, Työhyvinvointi-projektit

    finsveeng

  • Juhani Taivela
    Varaa aika

    Juhani Taivela

    OMT-fysioterapeutti

    Akupunktio-hoidot, Fascia-käsittelyt, Advanced Bodybuilding & Fitness Trainer Specialist, Personal Trainer –kouluttaja

    finsveeng

  • Virve Taipale
    Varaa aika

    Virve Taipale

    Työfysioterapeutti

    Työhyvinvointi-projektit

    finsveeng

  • Minttu Määttälä
    Varaa aika

    Minttu Määttälä

    Fysioterapeutti

    Fascia-käsittelyt, Äitiysfysioterapia, Lantionpohjan fysioterapia

    finsveeng

  • Juho Karhula
    Varaa aika

    Juho Karhula

    Fysioterapeutti

    Työhyvinvointi-projektit

    Tuki- ja liikuntaelinfysioterapia

    fineng



Varaa aika netissä!


Kiinnostuitko palvelustamme? Klikkaa alla olevaa nappia ja varaa aika näppärästi netissä! Huomaathan varauksen yhteydessä tarkistaa missä toimipaikassa valitsemaasi palvelua tarjotaan.


Varaa aika
Tervetuloa meille - Liike on lääke!