Varaa
aika
ota
yhteyttä
Vastaa kyselyyn
Sulje


Sulje

Yksilölliset tukipohjalliset

Yksilöllisten tukipohjallisten valmistus aloitetaan kattavalla alaraajatutkimuksella. Tutkimuksen aikana testataan mm. lihas-, nivel- ja hermokudosten liikkuvuutta. Samalla määritellään myös mahdolliset luisten rakenteiden poikkeavuudet ja testataan alaraajan linjausta toiminnallisilla testeillä. Saatua tietoa verrataan kävelystä ja seisoma-asennosta saatavaan tietoon, jolloin saadaan kokonaisnäkemys alaraajojen ja koko vartalon toiminnasta. Vasta tutkimuksen myötä voidaan arvioida, onko ortooseista apua vaivoihin, joiden takia asiakas on hoitoon hakeutunut.

Valmistus


Yksilöllisten tukipohjallisten muotinotto on helppo ja nopea toimenpide. Lämmitetty ortoosiaihio asetetaan yksi kerrallaan muotinottotyynyille, jonka jälkeen asiakas astuu niiden päälle. Terapeutti ohjaa jalan neutraaliin asentoon, jotta muotista tulee hyvä. Asiakas seisoo ortoosien päällä n. 30–60 sekuntia, jolloin ne jähmettyvät muotoonsa.

Jotta yksilölliset tukipohjalliset todella korjaisivat alaraajojen toimintaa, lisätään muottiin kiilakasetti alaraajatutkimuksen perusteella saatujen tietojen mukaan. Ortoosit valmistetaan käsityönä, minkä vuoksi toimitusaika on n. kaksi viikkoa.

Tukipohjallisten toimivuus ja sopivuus tarkastetaan asiakkaan kanssa kontrollikäynnin yhteydessä, jolloin pohjallisiin voidaan tarvittaessa tehdä lopulliset hienosäädöt.

Tukipohjallisten hinnasto

Alkututkimus (pelkkä alk.tutk)80,00 €
Pohjallisten haku, sovitus ja harjoitteet 45min71,00 €
Tukipohjalliset 167 € (sis alv 25,5%)
Kontrollikäynti 15min 38,00 €
Kontrollikäynti 30min 59,00 €

Kysy lisää: 06 836 2200 tai toimisto(at)medirex.fi

AskelAid-tukipohjalliset: Askelklinikka Turku

Sinua palvelevat

  • Markus Peltoniemi
    Varaa aika

    Markus Peltoniemi

    Fysioterapeutti

    Alaraajafysioterapia, alaraaja-analyysit Yksilölliset tukipohjalliset

    Tuki- ja liikuntaelin fysioterapia Kuntosaliohjaukset

    fineng



Varaa aika netissä!


Kiinnostuitko palvelustamme? Klikkaa alla olevaa nappia ja varaa aika näppärästi netissä! Huomaathan varauksen yhteydessä tarkistaa missä toimipaikassa valitsemaasi palvelua tarjotaan.


Varaa aika
Tervetuloa meille - Liike on lääke!